Nuorten Ääni Keski-Suomessa (NÄKS) -ryhmä

NUORET JA KUNNANJOHTAJAT TAPASIVAT

NÄKS:n nuoret, valmentaja Laura ja kunnanjohtajat 7.3.

Nuorten Ääni Keski-Suomessa -ryhmän nuoret pääsivät tapaamaan kunnanjohtajia 7.3. kunnanjohtajakokoukseen. Nuoret veivät ajankohtaisia terveisiä ja ajatuksia muun muassa siitä, miten nuoria olisi hyvä kohdata ja ottaa nuorten ajatukset ja ideat tosissaan ja kannustivat tukemaan nuorisovaltuustotoimintaa. Lisäksi nuoret puhuivat nuorten ja päättäjien välisestä vuorovaikutuksesta ja ehdottivat käytännön ideoita kohtaamisen toteuttamiseen ja nuorten huomioimiseen.

 

 

KESKISUOMALAISET NUORISOVALTUUSTOT LEIREILIVÄT PIISPALASSA

Nuksu järjesti ensimmäistä kertaa koskaan Keski-Suomen nuorisovaltuustojen leirin 10.-11.2. Nuorisokeskus Piispalassa Kannonkoskella. Leirin tavoitteena oli saada kuntien nuoret ja aikuiset verkostoitumaan, oppimaan toinen toiselta ja kohtaamaan muita nuoria ja aikuisia sekä saamaan intoa omaan vaikuttamistoimintaan.

Leiri oli osa Osallistuva nuoriso – osallistava kunta -hanketta, joka edistää Keski-Suomen lasten ja nuorten toimijuutta ja paikallistason vaikuttamistoimintaa, mm. lasten ja nuorten äänen kuulumista kuntahallinnossa ja muissa yhteisöissä. Hanketta rahoittaa Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto.

 

NÄKS-RYHMÄN TOIMINTAVUOSI KÄYNNISTYI

Maakunnallinen Nuorisofoorumi järjestettiin kuudetta kertaa syksyllä 2016, teemalla Nuori yhteiskunnassa!  Nuoret tapasivat päivän aikana myös päättäjiä, mm. Touko Aalto ja Petri Honkonen, Anne Kalmari ja Maria Kaisa Aula. Tilaisuudessa järjestettiin myös NÄKS:n vuosikokous, jossa valittiin uudet ryhmän jäsenet.

Ryhmän puheenjohtajaksi valittiin Karla Karmala Toivakasta, varapuheenjohtajaksi Maija Äikäs Jyväskylästä, sihteeriksi Aada Pirnes Jämsästä ja tiedottajaksi Emmi Enqvist Kuhmoisista. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Pavel Dubasov ja Tuuli Raatikainen Konnevedeltä, Joonas Riitamo Pihtiputaalta, Eemil Kautto ja Ella Eloranta Jyväskylästä, Paavo Lönn Laukaasta ja Aatu Jäntti Muuramesta. Koko ryhmässä on nyt mukana 30 nuorta 12 Keski-Suomen kunnasta.

Puheenjohtaja Karla Karmala kuvaa tulevaa toimintavuotta: ”Mä toivon, että pääsemme erilaisiin ja uusiin asioihin käsiksi, joita ei ole ennen ollut. Haluan, että panostamme siihen, että me teemme sellaisia asioita, mitkä ovat meille tärkeitä ja mistä me pidämme. Pidetään yhtä koko porukka.” Karlan toive tuleekin toteutumaan uusien hankkeiden myötä.

Lisätietoa NÄKS-ryhmän toiminnasta; Laura Saartoala, NÄKS-ryhmän valmentaja, laura.saartoala[at]nuortenkeskisuomi.fi, puh. 050-5748215

Nuorten Ääni Keski-Suomessa eli NÄKS on maakunnallinen vaikuttajaryhmä. Ryhmän tehtävänä on tuoda nuorten asioita ja mielipiteitä päättäjien korviin sekä opettaa ja innostaa nuoria vaikuttamaan. Ryhmään osallistuvat nuoret edustavat toiminnassa myös kuntaansa – jokaiselle Keski-Suomen kunnalle on varattu ryhmään kaksi paikkaa.

Toimintamalli syntyi osana InnostavaKS -hanketta, nuorten vaikuttamismahdollisuuksien parantamiseksi kootun nuorten työryhmän ideoinnin tuloksena. Ryhmän jäsenet valitaan syksyisin järjestettävässä Keski-Suomen Nuorten vaikuttamistapahtumassa, Nuorisofoorumissa.

Ryhmän taustatukena toimii Nuorten Keski-Suomi ry sekä Keski-Suomen Liitto.

Lisätiedot:

Ryhmän puheenjohtaja

Karla Karmala

040-0638383

karla1karmala[at]gmail.com

 

NÄKS-ryhmän valmentaja
Laura Saartoala
044- 012 4609
laura.saartoala[at]nuortenkeskisuomi.fi

NÄKS Facebookissa