Nuorten äänen kuulumisesta Keski-Suomessa huolehtii maakunnallinen vaikuttajaryhmä, jonka tehtävänä on mm. tuoda nuorten asioita ja mielipiteitä päättäjien korviin.

 

Keski-Suomen maakunnallista nuorisovaltuustoa valmisteleva -ryhmä

Maakunnallinen Nuorisofoorumi järjestettiin 7. kertaa 30.10.2017. Sen yhteydessä pidetyssä kokouksessa valittiin Keski-Suomen maakunnallista nuorisovaltuustoa valmisteleva ryhmä, joka tulee jatkamaan Nuorten Ääni Keski-Suomessa -ryhmän jalanjäljissä aktiivista vaikuttamista Keski-Suomen alueella. Ryhmässä on edustuspaikat jokaiselle keskisuomalaiselle kunnalle. Kokouksessa ryhmään nimettiin 30 nuorta 15 eri kunnasta. Ryhmä täydentyy syksyn 2017 aikana puuttuvien kuntien edustajilla.

VAIKUTA! -KAMPANJA

Keskisuomalaisten nuorten nostamista ajatuksista ideoitu Vaikuta! -kampanja toteutetaan keväällä 2018. Kampanjan toteuttajana toimii 14-19 vuotiaista nuorista koostuva ryhmä.

Vaikuta! -teemapäivät

Teemapäiviä toteutetaan kahdeksalla paikkakunnalla ympäri Keski-Suomea helmi-maaliskuussa. Tarkoituksena on innostaa, kannustaa ja aktivoida nuoria vaikuttamaan. Teemapäivien tarkempien tavoitteiden asettaminen ja järjestelyt tehdään yhteistyössä osallistuvien koulujen kanssa. Sisältöä tuotetaan kampanjaryhmän sekä nuorten kanssa työskentelevien aikuisten ja päättäjien kanssa.

Vaikuta! -huippukokous

Kampanja huipentuu huippukokoukseen, jossa käsitellään teemapäivistä nousseita aiheita. Huippukokoukseen kutsutaan kaikki teemapäiviin osallistuneet nuoret eli yhteensä noin 600 nuorta ja se järjestetään Jyväskylässä toukokuussa 2018 Toukofestin yhteydessä. Päivän aikana mahdollistetaan aito vuorovaikutus erityisesti maakuntauudistusta tekevien päättäjien ja nuorten kesken.

Vaikuta! -kampanja on osa Euroopan unionin Erasmus+ ohjelmaa (KA3) jolla tuetaan nuorten ja päättäjien välistä vuoropuhelua edistäviä hankkeita. Suomessa Erasmus+ -ohjelman hallinnoinnista ja toimeenpanosta vastaa Erasmus+ -ohjelman kansallinen toimisto Opetushallituksessa.