Tag

Keski-Suomi

Nuorten Keski-Suomi ry:n syntymäpäivien seminaari- ja juhlaosiossa kuultiin koskettavia muistoja, kiinnostavaa tietoa ja suuri uutinen.

Jokainen etsii kasvaessa omaa polkua. Aina se ei ole helppoa.

Kun Tampereen nuorisovaltuuston puheenjohtaja Tytti Halttu oli ala-asteen toisella luokalla, opettaja leimasi hänet häiriköksi. Energinen koululainen kiipeili tunnin aikana luokan katossa ja oli lähellä saada ADHD-diagnoosin. Sitten alkoi kolmas luokka ja opettaja vaihtui. Uusi opettaja ei jäänyt vilkkaiden lasten kanssa neuvottomaksi, vaan antoi Haltulle ja tämän luokkakavereille riittävästi tekemistä.

– Opettaja ei yrittänyt tehdä meistä väkisin kilttejä tyttöjä, vaan ymmärsi meitä. Oli todella tärkeää, että ei tarvinnut mahtua mihinkään valmiiseen muottiin. Ilman sitä mulla olisi varmaan aika erilainen tarina nyt kerrottavana.

Tähän lapsuusmuistoon tiivistyi 2.11. vietetyn Nuorten Keski-Suomen syntymäpäiväseminaarin ja juhlan ydin. Siis se, että jokaisella nuorella pitää olla oikeus ja mahdollisuus elää omannäköistään elämää ja toimia sekä vaikuttaa haluamallaan tavalla.

Tulevaisuudessa tarvitaan dialogitaitoja

Niin kuin juhlapäivät usein, myös Nuorten Keski-Suomen syntymäpäivä oli täynnä muistoja. Niiden pariin päästiin jo päivän aloittaneessa paneelikeskustelussa, jonka kaikki osallistujat kertoivat esittelykierroksella merkittävimmän kokemuksensa lapsuus- ja nuorusuuvuosilta.

Tytti Haltun lisäksi paneelikeskustelussa olivat mukana Jouni Hynynen Keski-Suomen ely-keskuksesta, Liisa Männistö oikeusministeriöstä, opettaja ja tubetulkki Mervi Maatela, Nuorten Keski-Suomen toimistosihteeri Jenna Luukkonen, professori emeritus Jouni Välijärvi Jyväskylän yliopistosta sekä lape-muutosohjelman hankejohtaja Maria Kaisa Aula.

Paneelikeskustelun aiheena olivat nuorten ääni, kyvyt ja tulevaisuustaidot. Tärkeimmiksi tulevaisuustaidoiksi keskustelijat nostivat dialogitaidot, hyvät tavat, luottamuksen omiin kykyihin ja muutoksen mahdollisuuteen sekä taidon tuoda oma ja muiden paras potentiaali esiin.

– On tärkeää oikeasti kuunnella toista ja yrittää ymmärtää häntä, vaikka ei olisi samaa mieltä, Liisa Männistö sanoi.

Myös yhteisöllisyyden merkitys nousi esiin.

– On tärkeää osata pyytää apua. Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin, Jenna Luukkonen kommentoi.

Paneelikeskustelijat totesivat yksimielisesti, että aikuisten tehtävä on tukea nuoria ja tarjota heille sekä tilaa että mahdollisuuksia löytää oma polkunsa.

– Sillä on valtavasti merkitystä, että ammattilaisten koulutuksessa nousee esiin osallisuus ja kohtaaminen. On myös tärkeää, että viranomaiset osaavat tehdä yhteistyötä, Maria Kaisa Aula totesi.

Nuorille pitäisi tarjota mahdollisimman ennakkoluuloton kasvuympäristö.

– Liian usein kuulee opinnonohjaajista, jotka sanovat mekaniikasta kiinnostuneille tytöille, että ”mitä sä sinne haluat, se on poikien ala”. Tarvitaan asennemuutosta, Halttu sanoi.

Nuorten Suomi sai aplodit

Teini-ikäiselle on tyypillistä käydä läpi isoja muutoksia. Näin on myös Nuorten Keski-Suomen kohdalla, sillä yhdistys kasvaa ensi vuoden alussa valtakunnalliseksi toimijaksi. Tästä muutoksesta ilmoitti seminaaripäivän aluksi Nuorten Keski-Suomi ry:n hallituksen puheenjohtaja Tarja Tuomainen.

Ilmoitus sai seminaariyleisössä innostuneen vastaanoton ja aplodit.

Yhteisen osuuden jälkeen seminaarin osallistujat saivat perehtyä osallisuuteen monista näkökulmista erillisissä työpajoissa. Päivän ensimmäisessä osiossa tutustuttiin tubemaailmaan, osallistavaan kouluun, tulevaisuuden työelämään ja vaikuttavaan osallisuuteen. Toisen osion työpajoissa puhuttivat lastensuojelun kokemusasiantuntijuus, demokratiakompetenssit, nuorten uinuvat kyvyt sekä lapsen ääni kunnan päätöksenteossa.

Työpajat tarjosivat uusia näkökulmia niin osallistujille kuin kouluttajillekin.

ALL-YOUTH-hankkeen Jarmo Rinteen ohjaamassa työpajassa pohdittiin vaikuttamisen, osallisuuden ja osallistumisen välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja.

– Yksi tärkeä näkökulma, joka keskusteluissa nousi esiin, oli se, että vaikuttamisella pitää olla muutostavoite. Nuorten vaikuttamisen pitää näkyä ja saada muutosta aikana. On tärkeää saada tunne siitä, että asiat etenevät ja tulee kuulluksi.

Nuoria kuultava tasavertaisesti

Vaikuttaminen ei tarkoita sitä, että kaikki nuorten esittämät toiveet ja ajamat tavoitteet toteutuvat. On kuitenkin tärkeää, että nuoria kuullaan ja heidät huomioidaan tasavertaisesti päätöksentekoprosessissa.

On myös tärkeää, että päätöksentekoprosessi on läpinäkyvä.

– Kuopiossa nuoret esittivät lisää linja-autovuoroja. Heidän pyyntönsä käsiteltiin ja todettiin, että vuorojen lisäämiseen ei nyt ole varaa. Nuoret saivat selkeät perustelut sille, miksi heidän ajamaansa asiaa ei voitu nyt hyväksyä.

Työpajassa nousi esiin myös osallisuuteen ja vaikuttamismahdollisuuksiin liittyvä eriarvoisuus.

– On todella tärkeää huomata, että osallistumismahdollisuuksiin vaikuttavat esimerkiksi se, millaiseen kehoon tai mille paikkakunnalle syntyy. Kaikkien vaikuttamismahdollisuudet eivät ole samat, Rinne totesi.

Seminaariin osallistunut asiantuntija Onni Westlund Pesäpuu ry:stä kehui päivän hyvää fiilistä.

– Mahtavaa, että täällä on niin vahvasti vaikuttamisen näkökulma esillä.

Westlund kertoi työpajojen herättäneen pohtimaan myös omia toimintapoja nuorten osallisuuden edistämisessä.

– Jäin miettimään, viestimmekö omassa toiminnassamme tarpeeksi hyvin sitä, mihin nuorten antamat näkemykset ja mielipiteet menevät ja millaisia reaktioita niistä saadaan päättäjiltä. Olisi tärkeää, että nuoret kuulisivat, mihin heidän näkemyksiään on välitetty ja mitä niistä on seurannut, Westlund pohti.

”Osallisuus on tunne”

Seminaaripäivä huipentui Nuorten Keski-Suomi ry:n 15-vuotisjuhlaan, jossa muisteltiin menneitä ja kurkattiin tulevaisuuden suunnitelmiin.

Jyväskylän sivistysjohtaja Eino Leisimo muisteli omassa puheenvuorossaan kaupungin yhteistyötä Nuorten Keski-Suomen kanssa. Leisimo totesi, että yhteistyö ei olisi ollut niin tiivistä kuin se on ollut ilman toiminnanjohtaja Eeva-Liisa Tilkasen aloitteellisuutta.

– Näen täällä paljon osallisuuden tunnetta ja nuorten asioille omistautuneita aikuisia. Olen oppinut sen, että osallisuus ei ole rakenne, vaan tunne. Se on pysynyt minulla mielessä näiden 15 vuoden aikana ja toivon, että se pysyy kaikille teillä mielessä myös jatkossa.

Juhlissa oli mukana myös runsaasti nuoria, jotka ovat aikanaan toimineet Nuorten Keski-Suomen erilaisissa toiminnoissa, esimerkiksi Toukofestissä.

Entisten toukotiimiläisten muistoissa korostui oman jutun löytymisen ilo.

– Tein vain silloin kaikkea, mikä tuntui hauskalta ja vasta myöhemmin tajusin, että Toukofestin kautta löysin oman kutsumukseni, ei sen enempää eikä vähempää, muisteli  Noora Räsänen.

Yhdistyksen tulevaisuuteen kurkattiin konkreettisesti, kun hallituksen puheenjohtaja Tarja Tuomainen esitteli Nuorten Suomen strategiaa.

Juhlapuheissa annettiin myös teini-ikään ehtineelle yhdistykselle neuvoja tulevaan.

– Toimintampäristö, maailma ja nuorten ajatukset muuttuvat. Meidän pitää olla herkillä siinä, mitä ihmiset ajattelevat ja mikä on tärkeää, sanoi koulutusasiantuntija Lea Goyal Keski-Suomen ely-keskukselta.

Päivän tärkein teema tuntuikin olevan menneiden muistamisen lisäksi se, miten nuorten osallisuutta voitaisiin parhaiten edistää muuttuvassa maailmassa. Tähän haasteeseen Nuorten Suomeksi kasvava yhdistys pyrkii tulevina vuosinaan vastaamaan.

 

Teksti: Tarja Kovanen, projektikehittäjä

Kuvat: Samuli Lahtinen

 

Julkinen liikenne korvaa yksityisautoilun ja lautasilla on entistä enemmän kasvisruokaa sekä koulussa että kotona. Energiaa tuotetaan uusiutuvasti ja tekoäly vaikuttaa työelämään. Muun muassa tällaisia tulevaisuudenkuvia nousi esiin maanantaina 22.10. järjestetyssä Keski-Suomen nuorisofoorumissa, jossa nuoret pohtivat, millainen Suomi on vuonna 2050.

Nuorisofoorumiin osallistui nuoria eri puolilta Keski-Suomea. Nuorten näkemyksiä kuultiin seppo.io-menetelmällä toteutetun pelin tehtävissä ja työpajoissa.

Tulevaisuusaiheisissa työpajoissa nuoret pohtivat teleportteja liikennevälineinä, tekoälyä ja työelämää, lisättyä todellisuutta ja jopa Marsiin muuttamista. Keskusteluista kävi ilmi, että nuoret näkevät Suomen vuonna 2050 maana, jossa ekologiset arvot ohjaavat sekä arjen valintoja että yhteiskunnan toimintaa. Tulevaisuuden kouluruuankin arveltiin olevan nykyistä kasvispainotteisempana. Lihatuotteitakin nuoret tarjoaisivat tulevaisuuden kouluissa, mutta perinteisen possun ja naudan lisäksi lautasilla on muun muassa sirkkoja ja toukkia.

Ilmasto- ja ympäristöasiat olivat päivän kattava teema. ”Nuoret ottavat ilmastonmuutoksen todella vakavasti. Hieman huolestuttavaa on se, että kouluissa on saatettu puhua siitä mistä ilmastonmuutos johtuu, mutta ei siitä, mitä sille voisi tehdä”, toteaa ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen Keski-Suomen ely-keskuksesta.

Nuoret pohtivat pelissä myös osallisuutta ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Osallisuuden työpisteellä kävi ilmi, että maakunnallinen nuorisovaltuusto on nuorille tärkeä osallisuuden ja vaikuttamisen väline.

”Keski-Suomen maakunnallinen nuorisovaltuusto on tullut nuorille tutuksi ja luonut vaikuttamisen mahdollisuuksia. Olemme tässä suhteessa etulyöntiasemassa verrattuna sellaisiin maakuntiin, joissa vastaavaa toimintaa ei vielä ole”, kommentoi hallinto- ja viestintäpäällikkö Emmi Hyvönen Keski-Suomi 2021-projektista.

 

Nuoria kiiteltiin kriittisyydestä

Nuorisofoorumi huipentui nuorten ja päättäjien kohtaamiseen. Pienryhmissä käydyissä keskusteluissa nuorilla oli mahdollisuus nostaa esiin aamupäivän aikana käsiteltyjä ja muita ajankohtaisia aiheita. Keskusteluja käytiin muun muassa ilmastonmuutokseen vaikuttamisesta, julkisesta liikenteestä ja koulutuksesta.

Nuorten kanssa keskustelemassa olivat ylijohtaja Pasi Patrikainen Keski-Suomen ely-keskuksesta, Keski-Suomen työ- ja elinkeinokeskuksen johtaja Tuula Säynätmäki, projektipäällikkö Pirjo Peräaho Keski-Suomen liitosta, Jyvässeudun 4H:n toiminnanjohtaja Ritva Vallinkoski, projektipäällikkö Riina Kylmälahti Keski-Suomen nuorisoseuroista, maakuntavaltuuston varajäsen, kunnanhallituksen varapuheenjohtaja  Jani Kokko (sd.) Muuramesta, kunta- ja maakuntavaltuutettu Matleena Käppi (vas.) ja kunnanvaltuutettu Irma Hirsjärvi (vas.) Jyväskylästä, kansanedustajat Anne Kalmari (kesk.), Mauri Pekkarinen (kesk.), Aila Paloniemi (kesk.), Sinuhe Wallinheimo (kok.), Lauri Ihalainen (sd.) sekä eduskunta-avustaja Juho Ikonen Toivakasta.

Päivän lopuksi päättäjät lupasivat viedä nuorten näkemyksiä eteenpäin. ”Mahtava huomata, miten fiksuja ja tiedostavia nuoria täältä löytyy. Osaatte olla myös kriittisiä, pitäkää siitä kiinni”, Matleena Käppi sanoi.

Nuoria kannustettiin kertomaan jatkossakin rohkeasti omia näkemyksiään ja ottamaan yhteyttä päättäjiin. ”Teillä on mahdollisuus vaikuttaa eri kanavien kautta. Nyt kun on tultu tutuksi, niin voi vaikka tuolla kadulla kulkiessa nykäistä hihasta”, Patrikainen sanoi.

Nuorisofoorumi on vuosittainen vaikuttamisesta kiinnostuneita nuoria kokoava tilaisuus, jossa pureudutaan ajankohtaisiin asioihin. Päivään osallistui tänä noin 50 nuorta ja 14 heidän kanssaan työskentelevää aikuista eri puolilta Keski-Suomea. Nuorten kysymyksiin oli vastaamassa 17 päättäjää ja virkamiestä.

”Nuorisofoorumin tarkoitus on saada nuoria kiinnostumaan vaikuttamisesta tarjoamalla kiinnostavia tapoja vaikuttaa sekä luomalla yhteyksiä päättäjien ja nuorten välille”, sanoo Keski-Suomen nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja Max Koitela.

Tilaisuudessa esiteltiin myös Keski-Suomen Nuorisovaltuuston toimintasääntö sekä toimintakertomus edelliseltä kaudelta ja valittiin kuntien edustajat Keski-Suomen Nuorisovaltuuston tulevalle kaudelle.

Maakunnallisen nuorisovaltuuston aktiiveille jäi päivästä positiivinen tunnelma. ”Olemme todella tyytyväisiä siitä, että saatiin itse tapahtumassa nuoria kiinnostumaan nuorisovaltuustosta”, Koitela sanoo.

 

Lisätietoja: www.nuortenkeskisuomi.fi/nuorisofoorumi
Carita Hännivirta, 0440 124606, carita.hannivirta@nuortenkeskisuomi.fi

Miten Keski-Suomessa liikutaan vuonna 2050? Entä millaista kouluruokaa silloin syödään?

Joukko keskisuomalaisia nuoria kokoontuu pohtimaan näitä ja monia muita kotimaakunnan tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä Keski-Suomen nuorisofoorumiin maanantaina 22.10. Tilaisuus järjestetään klo 9-16 Veturitalleilla Jyväskylässä.

Nuorisofoorumi on vaikuttamisesta kiinnostuneita nuoria kokoava tilaisuus, jossa päästään pureutumaan ajankohtaisiin asioihin sekä tapaamaan päättäjiä. Nuorten ajatuksia kuullaan aamupäivällä pidettävissä työpajoissa pelillisen menetelmän avulla. Aiheena on mm. Keski-Suomen ilmasto-ohjelma, tulevaisuustyö sekä osallisuus tulevassa maakunnassa. Nuorilla on lisäksi mahdollisuus kertoa mielipiteitään ja esittää kysymyksiä maakunnan päättäjille, jotka on kutsuttu tilaisuuteen mukaan iltapäiväksi.

Päivän aikana esitellään myös Keski-Suomen Nuorisovaltuuston toimintasääntö sekä toimintakertomus edelliseltä kaudelta. Lisäksi valitaan kuntien edustajat Keski-Suomen Nuorisovaltuuston tulevalle kaudelle.

Nuorisofoorumiin on kutsuttu kuntien nuorisovaltuustot ja yläkoulujen oppilaskuntien hallitukset sekä näiden ohjaajat. Päättäjistä mukaan on pyydetty Keski-Suomen kansanedustajat ja maakuntavaltuusto sekä muita vaikuttajia. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki nuorten vaikuttamisesta kiinnostuneet! Lisätietoa ja ilmoittautuminen: www.nuortenkeskisuomi.fi/nuorisofoorumi


NUORISOFOORUMIN AIKATAULU

8:45-9:15 Ilmoittautuminen ja aamukahvi
9:15 Tervetuloa ja orientoituminen päivään!
Toiminnallista työskentelyä ajankohtaisista aiheista Seppo.io mobiilipeliä pelaten
Keskustelua ja palautetta pelistä, iltapäivällä saapuvien päättäjien esittely

11:15 Lounastauko

12:15 Keski-Suomen Nuorisovaltuuston Toimintasääntö
Keski-Suomen Nuorisovaltuuston nimeäminen kaudelle 2018-2019
13:00 Maakuntajohtajan tervehdys nuorille ja päättäjille
Keski-Suomen Nuorisovaltuuston 2017-2018 Toimintakertomuksen esittely
Nuoret ja päättäjät kohtaavat -keskusteluhetki
15:00 Päivän yhteenveto ja kahvitarjoilu
15.45 Tilaisuus päättyy

Keski-Suomen Nuorisovaltuuston puolesta;

Max Koitela, vararyhmävastaava

Lisätietoja: Carita Hännivirta, 0440 124606, carita.hannivirta@nuortenkeskisuomi.fi

Tiistaina 27.3. järjestettiin Cygnaeus-talolla Ollako vai eikö olla – mitä tapahtuu maakunta- ja sote-uudistuksessa? -tilaisuus nuorille aikuisille. Tilaisuudessa istuttiin alas kuulemaan ja keskustelemaan maakunta- ja soteuudistuksesta ja osallistujina oli edustajia mm. poliittisista nuorisojärjestöistä ja opiskelijajärjestöistä. Keski-Suomen Liiton Keski-Suomi 2020-projektin projektipäällikkö Pirjo Peräaho ja maakunnan osallisuuden ja viestinnän valmistelija Emmi Hyvönen alustivat Keski-Suomen valmistelun tilannetta sekä sitä, miksi maakuntauudistus tehdään ja mitkä asiat muuttuvat uudistuksen myötä.

 

Osallistujilta nousi paljon kysymyksiä erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyen ja alustajat saivat myös tiukasti perustella, että miksi uudistus tehdään – ja miksi juuri nykyisellä mallilla. Keskustelun aiheiksi nousivat muun muassa palveluiden laadun määrittely ja valvonta. Palveluista kysymyksiä ja huolta herättivät erityisesti kouluterveydenhuolto ja mielenterveyspalvelut sekä kunnan ja maakunnan palvelujen yhdyspinnat esimerkiksi koulumaailmassa ja nuorisotyössä.

 

Tämän jälkeen keskusteltiin Nuorten Keski-Suomen projektikehittäjän Eeva Mäntylän johdolla maakuntavaaleista ja maakuntauudistukseen vaikuttamisesta. Yhdessä pohdimme esimerkiksi nuorten äänestysaktiivisuutta ja keinoja sen nostamiseen. Keskusteluissa oltiin yhtä mieltä siitä, että politiikka ja yhteiskunnalliset asiat pitäisi tuoda lähemmäksi kouluja ja oppilaitoksia. Nuorten tulisi jo peruskoulussa saada käytännönläheistä tietoa puolueiden toiminnasta ja niiden aatteellisista eroista esimerkiksi tutustumalla oman kunnan ja maakunnan valtuustojen toimintaan ja päätöksentekijöihin. Nuorten ehdokkaiden vaalipaneelit olivat osallistujien mielestä hyvä idea, sillä nuorten äänestämättä jättämiseen on tärkeimpänä syynä esimerkiksi vuoden 2013 Nuorisobarometrin mukaan se, ettei  sopivaa ehdokasta löydy. Yhteistä vaalipaneelia nuorten ehdokkaiden esille nostamiseksi lähdetäänkin järjestämään ja paneelin päivämäärä on 2.10.! Lisätietoja tilaisuudesta seuraa myöhemmin.

Tilaisuus oli osallistujien kommenttien perusteella ilmeisen tarpeellinen. Tilaisuus esimerkiksi “antoi selkeästi tietoa uudistuksesta ja jatkossa on helpompi kertoa myös muille tulevasta”. Yksi osallistujista nosti esiin, että “valtamediassa saa helposti kovin negatiivisen kuvan maakuntauudistuksesta ja sen takia oli hyvä kuulla uudistuksesta positiivisemmasta näkökulmasta”.

Nuorten ääni ja kyvyt esiin -juhlassa näkökulmia ja glamouria – ilmianna vuoden 2017 Nuorisoteko!

Keski-Suomessa halutaan nostaa nuorten ääntä ja kykyjä aina enemmän esiin. Se on oman juhlan arvoinen – toivotetaan tervetulleeksi siis Nuorten kyvyt ja ääni esiin –juhla! Juhla järjestetään perjantaina 9.3. Jyväskylässä. Ilta koostuu kahdesta osasta: Aluksi on Keski-Suomen nuorten ääni esiin -miniseminaari ja perään Nuorten kyvyt esiin -juhla, jossa on paljon tuttua perinteisestä maakunnallisesta Palkitsemisjuhlasta, mutta myös uusia tuulia.

Ilta alkaa klo 17-18 miniseminaarilla. Siinä nostetaan esiin ihmisiä ja näkökulmia seminaarin nimen mukaisesti, miten Keski-Suomen nuorilla on mahdollisuus saada ääntään kuuluviin. Itse juhla alkaa klo 18.30, jossa nuorten kyvyt pääsevät esiin niin palkittavien kuin taidokkaiden nuorten esitysten myötä. Nimensä mukaisesti juhlassa nostetaan upeita nuoria pramille, kun valitut palkitaan kuntakohtaisesti mahtavasta työstään! Nuorten lisäksi palkitaan kuntien aktiivisia aikuisia/tahoja, jotka ovat mahdollistamassa nuorten omaehtoista toimintaa. Palkittavina ovat myös vuoden 2017 Erityistsemppaajat ja Nuorisovaltuusto.

Nuorten Keski-Suomi haluaa pitää nuorten asiaa esillä ja kutsuu esittämään vielä lisää palkittavia. Tänä vuonna uutena palkittavana on Vuoden Nuorisoteko! Nuorisoteko voi olla toimintamalli, tapahtuma tai mikä tahansa toiminto, joka on vienyt nuorten osallisuutta, aktiivisuutta ja omaa tekemistä eteenpäin jossakin päin Keski-Suomea. Vielä 14.2. asti on aikaa ehdottaa nuorisoteko- ja nuorisovaltuustopalkintoihin niiden saajia. Ilmiannot voi tehdä lähettämällä ehdotuksen perusteluineen osoitteeseen nuksu[ät]nuortenkeskisuomi.fi.

Juhla järjestetään uudella upealla Onerva Mäen koululla (os. Kukkumäentie 27, Jyväskylä). Juhlaa ovat mahdollistamassa monet yhteistyökumppanit, tärkeimpinä Keski-Suomen liitto ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto.

Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille.

Etsitkö uutista Vaikuta! -kampanjasta, joka jalkautuu 10 kuntaan Keski-Suomessa? Uutiskirjeessä oli vahingossa väärä linkki, uutiseen pääset täältä

 

Nuorten ääni uudessa maakuntahallinnossa -hankkeen avauspäivä järjestettiin Jyväskylässä 5.4.2017 kooten lähes 50 eri toimijaa yhteen. Edustettuina olivat suunniteltujen pilottimaakuntien toimijat Etelä-Savosta, Kainuusta, Keski-Pohjanmaalta, Keski-Suomesta, Pirkanmaalta ja Satakunnasta sekä useita nuorten palveluita kehittävät tahot niin kunta-, maakunta-, kuin valtakunnalliselta tasolta. Uuteen maakuntahallintoon halutaan varmistaa kaikenlaisten nuorten äänen kuuleminen ja päivän aikana kuultiinkin niin vammaisjärjestön edustajaa kuin sijoitettujen lasten terveisiä.

Alkupuheenvuorossa Nuorten Keski-Suomen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula korosti, että uutta toimintamallia on suunniteltava ja testattava yhdessä nuorten kanssa. Maakuntauudistusta suunnittelevat aikuiset ja päättäjät on sitoutettava ottamaan nuoret huomioon, ymmärtäen kuitenkin, että aikuiset tarvitsevat valmennusta ja kouluttamista vuorovaikutukseen ja nuorten näkemysten vastaanottamiseen. Aula nosti myös, miten saataisiin lapset ja nuoret aidosti arvioimaan heille suunnattuja palveluita. Usein asiantuntijuuteen pohjautuvassa määrittelyssä vähemmälle huomiolle jää lasten ja nuorten ajatukset siitä, mikä on hyvä ja laadukas palvelu.

Keski-Suomen liiton maakuntauudistuksen projektipäällikkö Pirjo Peräaho oli iloinen, kun pystyi kertomaan, että Keski-Suomessa nuorten vaikuttaminen on otettu huomioon jo useamman vuoden ajan. Liitolla ja Nuorten Keski-Suomella on sopimus nuorten vaikuttamisen mahdollistamista ja Nuorten ääni Keski-Suomessa -ryhmän ääntä onkin kuultu useassa asiassa. Yhteistyö vain tiivistyy, kun mennään kohti maakuntavaaleja ja maakuntien väliaikaishallintoa. Tarkoituksena on, että Keski-Suomessa perustetaan maakunnallinen nuorisovaltuusto vuoden 2018 alusta. Lopuksi Peräaho korosti, että maakuntaa rakennetaan yhdessä ja asukkaiden näkemykset huomioidaan jo valmisteluvaiheessa. Jo muutaman kuukauden päästä nuoret pääsevät kertomaan ajatuksiaan Toukofestissä mm. valmisteilla olevista maakunnan palvelulupauksista.

 

Idearikasta keskustelua

Tutkijoiden evästyksiä toimintamallien luomiselle saatiin Nuorisotutkimusverkoston nuorten osallisuuden tutkijalta Anu Gretscheliltä, joka korosti vuorovaikutuksellisen kohtaamisen tärkeyttä ja sitä, että päättäjien täytyy kertoa, miten nuorten mielipiteet otetaan huomioon ja mitä vaikutuksia niillä on ollut päätöksentekoon. Nuoria on kuultava nuoria koskevissa asioissa, mutta on pohdittava ensin, miten heitä otetaan mukaan keskustelemaan niin, että kuulemisella on kytkös päätöksentekoon. Maakuntien virkamiehillä on vastuu tässä asiassa, hankkeet eivät voi olla vastuussa päätöksentekoprosessista. Loppuun Gretschel vielä muistutti, että vuorovaikutuksellisissa kohtaamisissa nuorten ja päättäjien kesken opitaan aina jotain, ja suurimman opin ovat yleensä saaneet päättäjät kohdatessaan aidosti nuoria.

Puheenvuorojen lomassa käytiin idearikasta keskustelua, miten saadaan kaikenlaisten nuorten tarpeet ja toiveet näkyviin. Tärkeää on toimintamallia luodessa huomioida, miten niiden nuorten ääni saadaan kuuluviin jotka eivät muuten ole mukana vaikuttamisryhmissä tai muuten aktiivisia vaikuttajia. Lisäksi useammassa pöytäkeskustelussa nostettiin toive sellaisesta toimintamallista, jossa nuoret ovat mukana jo kehittämisvaiheessa eivätkä vasta sitten kun palvelut on jo kehitetty valmiiksi ja näennäisesti kysytään nuorten mielipidettä palvelusta.

Päivän aikana muotoutui visio, jota kohti lähdetään yhdessä kulkemaan; Kaikenlaisten nuorten ääni kuuluu tulevassa maakunnassa. Nuorten kuulemisessa huomioidaan monimuotoisuus, systemaattisuus, aikuisten ja nuorten vuoropuhelu sekä yhteys päätöksentekoon niin maakunta- kuin kuntatasolla. Vaikuttamisen ja vaikuttavuuden arvioinnista huolehditaan niin, että mahdollisimman laaja joukko kokee osallisuuden tunteen.

 

Lisätietoja

Eeva-Liisa Tilkanen
toiminnanjohtaja
eeva-liisa.tilkanen@nuortenkeskisuomi.fi
p. 040 552 8070

Maria Kaisa Aula
puheenjohtaja
mariakaisa.aula@gmail.com
p. 050 530 9697