Tag

Maakuntauudistus

Etelä-Savo on yksi Nuorten ääni uudessa maakuntahallinnossa -hankkeen viidestä maakunnasta, joissa kehitetään ja kokeillaan monipuolisia tapoja nuorille osallistua ja vaikuttaa Etelä-Savon maakunnan asioihin. 

“Jokainen nuori on asiantuntija.” Se on Etelä-Savon nuoret vaikuttajat -konseptin slogan, joka on syntynyt nuorilta itseltään. Kielitoimiston sanakirjan mukaan asiantuntija on henkilö, jolla on asiantuntemusta; asiantuntija on erikoistuntija, ekspertti, spesialisti. Sloganilla halutaan tuoda esille toimintamme tavoite vahvistaa joka ikistä eteläsavolaista nuorta siinä, että hänen ajatuksensa ja mielipiteensä ovat arvokkaita – ekspertin lausuntoja! Niinpä osana tätäkin blogitekstiä pääsette tutustumaan eteläsavolaisten asiantuntijoiden kommentteihin, jotka keräsin viimeisimmässä Etelä-Savon nuoret vaikuttajat -tapaamisessa Pieksämäellä.

Osana lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPEa olemme maakunnassa käynnistäneet noin vuosi sitten Etelä-Savon nuoret vaikuttajat -konseptin. Usein kun esittelen konseptia ammattilaisille ympäri maakuntaa, törmään kysymykseen: “Saatteko te nuoria mukaan?” Yleinen vitsaus tuntuu olevan, että maakunnassamme on erityisen vaikeaa löytää nuoria mukaan yhteiseen tekemiseen: järjestöihin vapaaehtoisiksi, nuorisovaltuustoihin, oppilaskuntien aktiiveiksi jne. Jos nuoria on saatu mukaan, he ovat usein kaikessa mahdollisessa toiminnassa ja väsyvät melko nopeasti. Pohdin usein mikä tai kuka saa nuoret aktivoitumaan?

“Alunperin tulin mukaan nuoriso-ohjaajan houkuttelemaan. Kyllä tässä tuntuu, että pääsee johonkin osallistumaan ja vaikuttamaan. Kannattaa tulla tänne käymään, kattomaan mikä on meininki.“ -Lassi

Meillä aikuisilla on valtavan iso rooli. Kannustavat sanat, rohkaiseva kutsu, ääneen lausuttu ajatus siitä, että tää juttu vois ollakin sellanen mistä tykkäät. Niillä tsemppaavilla sanoilla on painoarvoa ja voimaa enemmän kuin me usein ajatellaan. Etelä-Savon nuorten vaikuttajien toiminnassa tärkeä arvo on avoimuus. Kaikki tapaamiset on avoimia ja niihin saa tulla mukaan ihan kuka vaan ihan mistä taustasta tahansa. Pyrkimyksenä on, että ei tarvitse jännittää osaako sanoa oikeita sanoja ja kommentteja, vaan jokaiselle on tilaa.

“Mä en oo ihan varma mistä tässä on kyse, mutta täällä saa olla ihan pihalla.” -Saaraemilia

Kaikki vaikuttajien tapaamiset on teemoitettu, jotta tietystä teemasta kiinnostunut nuori voi saapua siihen itseä edes vähäsen kiinnostavan teeman tapaamiseen. Kokoamme jokaisesta tapaamisesta muistion tai muuta materiaalia ja laitamme esille verkkosivuille (www.lapeetelasavo.com/materiaalit), someen (www.facebook.com/lapees) ja/tai toimitamme viestin suoraan niille päättäjille ja toimijoille, joita asia koskettaa. Teemat liittyvät nuorten arkisiin asioihin. Kierrämme maakunnan eri kunnissa, jotta kyseisen kunnan nuoret pääsisivät näkemään mitä toiminta on ja voisivat sitten päättää haluavatko tulla mukaan uudestaan.

Vaikuttamiseen ja mielipiteiden lausumiseen ei missään nimessä voi pakottaa. Voidaan kuitenkin vahvistaa vähintäänkin sitä, että nuorella on mahdollisuus kommentoida.

“Kyllä tästä hyvä tulee. Pikkuhiljaa ruvetaan levittämään vaikuttamisesta ja yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneita kaikkialle maakunnan nuoriin.“ -Makke

Melko suuren roolin tapaamisissa on saanut myös tiedon jakaminen ja tieto-osallisuuden vahvistaminen. Nuorilla on vain vähän tietoa siitä, mitä tapahtuu maakunta- ja sote-uudistuksessa tai siitä, mitkä asiat ylipäänsä ovat maakunnan vastuulla. Meidän aikuisten haastava tehtävä siinä on muotoilla meillekin vaikeita asioita sellaisiksi, jotka ovat nuorille ymmärrettäviä. Voimme luoda myönteistä ilmapiiriä sen suhteen, että uudistus ei välttämättä aina ole huono asia.

“Tapaamiset on tosi kiinnostavia sillee ja tääl on yleensä jtn hyvää ruokaa.  Sit saa tietää enemmän niinku nyt tapahtuvista asioista ku ei niistä oikei jaeta tietoo muuten.” -Salla

Kehotan lämpimästi jokaista aikuista tutustumaan oman maakuntansa nuoriin asiantuntijoihin. Mitkä asiat askarruttaa, mitä nuorten elämässä oikein tapahtuu? Kun pääsee kurkkaamaan nuorten elämään, aukeaa omakin ajattelu taas ihan eri tavalla. Joskus oma työ saattaa tuntua jähmeältä ja mietityttää miten pystyisi ottamaan seuraavan askeleen, jotta työ voi edetä. Silloin asiantuntijoiden kommenteilla on erityisen suuri painoarvo.

“Etelä-Savon nuoret jytää! Koska ne on hyviä. Ne ovat luovia ja innokkaita luomaan nuorille polkuja tulevaisuuteen. Tavotellaan vaikka sitä, että mahdollisimman moni eteläsavolainen nuori olis vuoden päästä kuullut tästä toiminnasta!” -Timoteus

 

Saara Hanhela
Hankekoordinaattori
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Etelä-Savo
Etelä-Savon nuoret vaikuttajat

Nuorten Keski-Suomi oli mukana Nuorisoyhteistyö Allianssin järjestämällä Allianssiristeilyllä 11.-12.4. Esittelypisteellämme pääsi keskustelemaan nuorten osallisuudesta ja vaikuttamisesta sekä sai tietoa Nuorten Keski-Suomen toiminnasta. Samalla pääsi vastaamaan nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksiin liittyvään kyselyyn, jonka tuloksia hyödynnetään Nuorten ääni uudessa maakuntahallinnossa -hankkeen toiminnassa. Myös sinulla on mahdollisuus vastata kyselyyn tästä.

Keskiviikkoiltana ohjelmassa oli myös paneelikeskustelu otsikolla ”Vuosituhannen demokratiauudistus – maakuntahaaste vastaanotettu”, jossa projektikehittäjämme Eeva Mäntylä keskusteli Oikeusministeriön Niklas Wilhelmssonin kanssa mm. maakuntavaaleista ja haasteesta saada nuoria ehdokkaita mukaan vaaleihin sekä äänestämään. Paneelissa keskusteltiin myös kuntien ja maakuntien tulevasta yhteistyöstä sekä erilaisista taustoista tulevien nuorten mahdollisuuksista osallistua ja vaikuttaa. Keskustelemassa olivat puheenjohtaja Kimi Uosukainen Nuorisovaltuustojen Liitosta, Uudenmaan muutosagentti Hanna Tiirinki Lapsi- ja perhepalvelujen (LAPE) muutosohjelmasta sekä ministeri Anu Vehviläisen erityisavustaja Matias Hilden valtiovarainministeriöstä.

Maakunnallisesta vaikuttamisesta on varmasti moni kuullut, mutta miten vaikuttaa maakunnallisesti on varmasti monelle vielä vieras asia.

Minun maakunnallinen vaikuttamistoiminta alkoi 5 vuotta sitten, kun liityin kesken kauden Kainuun Maakunnalliseen nuorisovaltustoon ja sille tielle olenkin jäänyt. En ole katunut hetkeäkään tähän toimintaan mukaan lähtemistä. Tällä hetkellä toimin nuorisovaltuuustomme puheenjohtajana. Maakunnallisen nuorisovaltuuston myötä olen saanut vaikuttamiseen liittyvää koulutusta, kavereita ja arvokkaita kokemuksia ja muistoja.

Vaikka maakunnallinen vaikuttaminen kuulostaa hankalalta, ei se sitä ole. Maakunnallisesti pystyy vaikuttamaan tehokkaasti koko maakunnan laajuisiin ongelmakohtiin. Kainuussa olemme tehneet lehtijuttuja ja aloitteita liikenneaikatauluista, sillä julkinen liikenne toimii harvassa kunnassa hyvin ja toimivasti. Lisäksi olemme tehneet aloitteen maakunnallisesta kesätyösetelistä, jonka myötä maakunta rahoitti kaikille Kainuun 9.luokkalaisille kesätyösetelit.

Lisäksi järjestämme vähintään kerran vuodessa nuorten vaikuttamiseen liittyvän tapahtuman. Tapahtuma kulkee nimellä nuorisofoorumi (nufo).  Siellä nuoret pääsee kertomaan mielipiteensä ajankohtaisista asioista. Paikalla on myös vaikuttamisammattilaisia, kuten valtuuttettuja ja kansanedustajia. Tänä vuonna nufon aihe on maakuntavaalit ja yleinen vaikuttaminen.

Kaiken tämän ohella osallistumme nuva ry:n tapahtumiin, erilaisiin työryhmiin, joissa kerromme nuorten näkökulman työstettäviin asioihin sekä maakuntavaltuuston kokouksiin, joissa meillä on puheoikeus.

Maakunnallinen vaikuttaminen on tehokasta, sillä asiaa ovat ajamassa useamman kunnan nuoret. Oman kunnan ongelmat ovat kuitenkin mitä ilmeisemmin myös naapurikunnan ongelma.

Nuorten ääntä ja mielipiteitä kuunnellaan, joten niitä kannattaa käyttää!

 

Roosa Mikkonen,
Kainuun MaNun puheenjohtaja

Nuorisokeskus Piispalaan kokoontuu 20.-22.4. nuoria maakuntavaikuttajia viidestä maakunnasta pohtimaan ja kehittämään nuorten vaikuttamismahdollisuuksia tulevissa maakunnissa. Mukana on maakuntien nuorisovaltuustoissa tai vaikuttajatoiminnassa olevie nuoria Etelä-Savosta, Kainuusta, Keski-Suomesta, Pirkanmaalta ja Satakunnasta. Hankkeemme järjestää mielenkiintoisen viikonlopun ja otolliset puitteet nuorille tutustua toisten maakuntien toimintaan ja oppia hyviä käytänteitä, joita voi jatkossa hyödyntää oman maakunnan vaikuttamistoiminnassa. Viikonlopun anti saatetaan tietenkin maakuntaliittojen ja uudistusta tekevien tietoon.

Viikonlopun aikana opitaan vaikuttavasta viestinnästä ja somen hyödyntämisestä toiminnan viestintäkanavana. Välttyä ei myöskään voi ajankohtaisilta tilannekatsauksilta uudistuksen suhteen! Jokainen pääsee myös kehittämään omia vaikuttamisen ja argumentoinnin taitoja hauskojen tehtävien kautta. Eikä hauskanpitoa sovi myöskään unohtaa; Piispala tarjoaa loistavat puitteet ulkoiluun, urheiluun, saunomiseen ja uimiseen.

Seurailehan sivujamme, päivitämme tänne leirin tapahtumia ja tuotoksia viikonlopun jälkeen!

Tiistaina 27.3. järjestettiin Cygnaeus-talolla Ollako vai eikö olla – mitä tapahtuu maakunta- ja sote-uudistuksessa? -tilaisuus nuorille aikuisille. Tilaisuudessa istuttiin alas kuulemaan ja keskustelemaan maakunta- ja soteuudistuksesta ja osallistujina oli edustajia mm. poliittisista nuorisojärjestöistä ja opiskelijajärjestöistä. Keski-Suomen Liiton Keski-Suomi 2020-projektin projektipäällikkö Pirjo Peräaho ja maakunnan osallisuuden ja viestinnän valmistelija Emmi Hyvönen alustivat Keski-Suomen valmistelun tilannetta sekä sitä, miksi maakuntauudistus tehdään ja mitkä asiat muuttuvat uudistuksen myötä.

 

Osallistujilta nousi paljon kysymyksiä erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyen ja alustajat saivat myös tiukasti perustella, että miksi uudistus tehdään – ja miksi juuri nykyisellä mallilla. Keskustelun aiheiksi nousivat muun muassa palveluiden laadun määrittely ja valvonta. Palveluista kysymyksiä ja huolta herättivät erityisesti kouluterveydenhuolto ja mielenterveyspalvelut sekä kunnan ja maakunnan palvelujen yhdyspinnat esimerkiksi koulumaailmassa ja nuorisotyössä.

 

Tämän jälkeen keskusteltiin Nuorten Keski-Suomen projektikehittäjän Eeva Mäntylän johdolla maakuntavaaleista ja maakuntauudistukseen vaikuttamisesta. Yhdessä pohdimme esimerkiksi nuorten äänestysaktiivisuutta ja keinoja sen nostamiseen. Keskusteluissa oltiin yhtä mieltä siitä, että politiikka ja yhteiskunnalliset asiat pitäisi tuoda lähemmäksi kouluja ja oppilaitoksia. Nuorten tulisi jo peruskoulussa saada käytännönläheistä tietoa puolueiden toiminnasta ja niiden aatteellisista eroista esimerkiksi tutustumalla oman kunnan ja maakunnan valtuustojen toimintaan ja päätöksentekijöihin. Nuorten ehdokkaiden vaalipaneelit olivat osallistujien mielestä hyvä idea, sillä nuorten äänestämättä jättämiseen on tärkeimpänä syynä esimerkiksi vuoden 2013 Nuorisobarometrin mukaan se, ettei  sopivaa ehdokasta löydy. Yhteistä vaalipaneelia nuorten ehdokkaiden esille nostamiseksi lähdetäänkin järjestämään ja paneelin päivämäärä on 2.10.! Lisätietoja tilaisuudesta seuraa myöhemmin.

Tilaisuus oli osallistujien kommenttien perusteella ilmeisen tarpeellinen. Tilaisuus esimerkiksi “antoi selkeästi tietoa uudistuksesta ja jatkossa on helpompi kertoa myös muille tulevasta”. Yksi osallistujista nosti esiin, että “valtamediassa saa helposti kovin negatiivisen kuvan maakuntauudistuksesta ja sen takia oli hyvä kuulla uudistuksesta positiivisemmasta näkökulmasta”.

Projektikehittäjä Eeva Mäntylä pohtii maakunnallista nuorisovaltuustotoimintaa ja tuo esille asioita, joita toiminnassa tulisi huomioida.

Viime viikot ovat täyttyneet hienoista kohtaamisista ympäri Suomen. Olen kiertänyt Pirkanmaalla, Satakunnassa, Kainuussa ja Keski-Suomessa tavaten nuoria, nuorisovaltuustojen ohjaajia, muita nuorten parissa työskenteleviä sekä maakuntauudistusta tekeviä tahoja. Tapaamisissa on kuultu maakuntauudistuksen aikataulusta ja keskusteltu nuorten osallistumisesta ja vaikuttamismahdollisuuksista jo nyt uudistusta tehtäessä ja myöskin tulevassa maakuntahallinnossa. Jo nyt on selvää, että nuorilla on paljon sanottavaa esimerkiksi joukkoliikenteestä, kouluterveydenhuollosta ja nuorten mielenterveyden hoidosta. Esimerkiksi Poriin oli saapunut lähes 50 nuorten vaikuttamisesta kiinnostunutta nuorta ja nuorten parissa työskentelevää ihmistä miettimään parhaita ratkaisuja Satakunnan nuorten elämän ja vaikuttamismahdollisuuksien parantamiseksi.

Näissä tapaamisissa nuorten vaikuttamismahdollisuuksia on pohdittu monesta näkökulmasta. Kysymys ei ole helppo. Lakisääteiseksi tulevaa maakunnallista nuorisovaltuustotoimintaa pohtiessa niin nuoria kuin aikuisiakin on mietityttänyt maakunnan sisäiset pitkät välimatkat ja hankalat kulkuyhteydet kokouksiin. Paljon on pohdittu myös sitä, miten maakunnallisen nuorisovaltuustotoiminnan tueksi saadaan koko maakunnan nuorten näkemykset mahdollisimman kattavasti. Onhan kyse edustuksellisesta elimestä, jolloin tehtävä on edustaa ja saattaa päätöksenteon tueksi nuorten mielipiteitä kattavasti.

Nuorisovaltuustojen ohjaajat ovat pohtineet työn resursointia ja maakunnallisen nuorisovaltuustotoiminnan suhdetta kunnissa tehtävään nuorten osallisuustyöhön ja nuorisovaltuustotoimintaan. Kunnissa sekä järjestöissä on tehty pitkään hyvää työtä nuorten osallisuuden kehittämiseksi. Miten tämä työ hyödynnetään mahdollisimman hyvin uutta maakuntahallintoa luodessa?

Nuorten osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet kaipaavat tukea ja resursseja uudelta maakuntahallinnolta. Tämän työn tueksi maakunnille onkin työn alla opas maakunnallisen nuorisovaltuuston perustamiseksi. Vastaavat oppaat vanhusneuvoston ja vammaisneuvoston perustamiseksi ovat jo laadittu. Tähän maakunnallisten nuorisovaltuustojen opasluonnokseen oli mahdollisuus antaa kommentteja ja hankkeemme nosti monta tärkeää näkökulmaa esille, jotka maakuntatason nuorten vaikuttamistoimintaa luodessa tulisi huomioida.

Toiminnassa on tärkeää huomioida nuorten moniääninen edustus monin tavoin. Nuorille on taattava todelliset mahdollisuudet vaikuttaa, näennäisestä vaikuttamistoiminnasta ei hyödy kukaan. Nuoret tulee ottaa mukaan niihin keskustelupöytiin ja tilaisuuksiin, joissa asioista päätetään. Päätöksenteon taustaksi nuorten näkemyksiä tulisi selvittää laajasti. Samalla on huomioitava nuorten erityisyys panostamalla ohjausresurssiin ja toimintatapoihin. On esimerkiksi epärealistista olettaa, että alle täysi-ikäinen nuori sitoutuisi toimintaan valtuustokauden ajaksi, eli neljäksi vuodeksi. Matalan kynnyksen osallistumisella tavoitetaan nuoria laajasti, siitä hyvä esimerkki on Etelä-Savon Nuoret vaikuttajat -konsepti.

Toivottavasti tulevaisuuden maakunnat ottavat oppia paitsi kunnilta, myös toisiltaan. Esimerkiksi Kainuussa ja Keski-Suomessa nuorten maakunnallista vaikuttamistoimintaa on toteutettu jo pitempään. Samoja virheitä ei kannata toistaa, ja toisaalta moniin juttuihin löytyy jo toimivia ratkaisuja ja innovatiivisia toimintatapoja! Ei tarvitse kuin kysyä, kerromme mielellämme lisää.

 

Projektikehittäjä Eeva Mäntylä
Nuorten ääni uudessa maakuntahallinnossa -hanke
Nuorten Keski-Suomi

Nuorten ajatuksista ja aloitteesta ideoitu Vaikuta! -kampanja jalkautuu 10 keskisuomalaiseen kuntaan kevään aikana. Luvassa on teemapäiviä, joissa ei istuta penkillä vaan ryhmässä kierretään ja kisaillaan mobiilipelin innoittamana.

Jopa valtakunnallisesti ainutlaatuisen kampanjan sisältösuunnittelua ja menetelmäideointia on tehty Keski-Suomen Nuorisovaltuustossa olevien nuorten ja Toukofestiä tekevän Toukotiimin kanssa viime syksyn ja alkuvuoden aikana. Menetelmiä päästään testaamaan Jyväskylän Kilpisen koululla ennen ensimmäisiä Vaikuta! -teemapäiviä, jotka ovat Laukaassa 19.2. ja Toivakassa 22.2.

Taustaa kampanjan toteuttamiselle

Vaikuta! -kampanjan idea sai alkunsa keskisuomalaisten nuorten nostamista ajatuksista, mikä edistäisi nuorten vaikuttamista ja kansalaisaktiivisuutta. Vaikuttamiskanavista tiedottamisen lisäksi, nuoret haluaisivat kohdata päättäjiä ja olla vaikuttamassa tätä myöten paikkakuntansa sekä maakunnan päätöksien valmisteluun jo suunnitteluvaiheessa. Näitä nuorten ajatuksia on kerätty keskisuomalaisista kunnista niin kouluista kuin nuorisotiloilta Nuorten Ääni Keski-Suomessa -vaikuttajaryhmän kautta.

Maakuntauudistus tuo nuorten vaikuttamiselle monia mahdollisuuksia ja maakuntalakiluonnokseen on kirjattu (Maakuntalaki, luonnos 22.12.2017), että jokaisessa maakunnassa tulisi olla maakunnallinen nuorisovaltuusto. Kampanjan tarkoituksena on luoda innovatiivisia menetelmiä hyödyntävä toimintamalli, miten tämä maakunnallinen vaikuttajanuorten ryhmä pystyisi keräämään laajasti nuorten näkökulmia ja ajatuksia sekä viemään niitä maakuntahallintoon.

Nuorten ajatukset esiin teemapäivissä ja huippukokouksessa

Vaikuta! -teemapäiviä toteutetaan 10 paikkakunnalla ympäri Keski-Suomea vuoden 2018 helmi-maaliskuun aikana. Teemapäivän tarkoituksena on innostaa, kannustaa ja aktivoida nuoria vaikuttamaan. Päivien toteuttamisessa on mukana myös kyseisen kunnan nuorisovaltuusto, jotka esimerkiksi kutsuvat paikalle paikalliset päättäjät ja esittelevät teemapäivässä omaa toimintaansa. Teemapäivässä pohditaan vaikuttamisen väyliä ja kestävää elämäntapaa, tehdään valintoja ja kerrotaan omia näkemyksiä esimerkiksi Keski-Suomen maakuntastrategian tekemiseen.

Kampanja huipentuu ns. Vaikuta! -huippukokoukseen, jossa käsitellään teemapäivistä nousseita asioita aidossa vuorovaikutuksessa erityisesti maakuntauudistusta tekevien päättäjien kanssa. Huippukokoukseen kutsutaan kaikki teemapäiviin osallistuneet nuoret eli yhteensä noin 1000 nuorta ja se järjestetään Jyväskylässä toukokuussa 2018 Toukofestin yhteydessä.

 

Vaikuta! -teemapäivien paikkakunnat ja päivämäärät:

Jyväskylä, Kilpinen:  testipäivä tiistai 13.2.
Laukaa: maanantai 19.2.
Toivakka: torstai 22.2.
Hankasalmi:  torstai 15.3.
Kannonkoski: maanantai 19.3.
Saarijärvi: tiistai 20.3.
Keuruu (Haapamäki): maanantai 26.3.
Muurame: keskiviikko 28.3.
Jämsä: keskiviikko 4.4.
Äänekoski (Suolahti): maanantai 9.4.
Vaikuta! -huippukokous 30.5.2018 Jyväskylässä Hippoksella, Toukofestin yhteydessä.

 

Vaikuta! -kampanja toteutetaan Erasmus+ Youth In Action -ohjelman rahoituksella, joka tukee nuorten ja päättäjien välisten vuorovaikutuksellisten kohtaamisten järjestämistä. Suomessa Erasmus+ -ohjelman hallinnoinnista ja toimeenpanosta vastaa Erasmus+ -ohjelman kansallinen toimisto Opetushallituksessa. Lisätietoa ohjelmasta täältä 

Mukana Vaikuta! teemapäivien toteutuksessa omalla kustannuksellaan ovat myös JAPA – Jyväskylän kestävä kehitys ry., Pohjoisen Keski-Suomen ammattioppilaitos, kuntien nuorisotyö erityisesti Nuorisovaltuustot ohjaajineen ja yhteiskuntaopettajien yhdistyksen jäseniä.

 

Tet-harjoittelijamme Eemil Kautto kirjoitti ajatuksiaan maakuntauudistuksesta nuoren näkökulmasta. Eemil on mukana Keski-Suomen nuorisovaltuustossa ja Nuorten ääni uudessa maakuntahallinossa -hankkeen ohjausryhmän jäsen.

Maakuntauudistus on varmasti monelle nuorelle täysin vieras asia, eikä siitä voi syyttää nuoria, sillä eivät aikuisetkaan ole perillä kaikesta siitä mitä maamme päättäjät suunnittelevat. Kuitenkin ongelma on, että kun luodaan tulevaisuutta, käyttäjäryhmä tulee olemaan nuoret. Minulla on ollut mahdollisuus päästä lähelle päätöksentekoa osana Nuorten Ääni Keski-Suomessa (NÄKS) -vaikuttajaryhmää. Olen saanut jokaiselle nuorelle arvokkaita kokemuksia osallisuudesta ja siitä, että aikuiset kuuntelevat mitä nuorilla on sanottavana. Näitä kokemuksia tulisi saada jokaisen nuoren etenkin nyt, kun rakennetaan meidän maakuntaamme. Nuorten Keski-Suomen toteuttamassa Nuorten ääni maakunnissa -hankkeen ohjausryhmässä olen päässyt keskustelemaan siitä, millä tavoin erilaiset nuoret ja muista taustoista kuin nuorisovaltuustosta tulevat nuoret saataisiin osaksi päätöksentekoa.

Maakunnallisella tasolla on ollut vain parissa maakunnassa maakunnallista nuorisovaltuustoa vastaavaa toimintaa, eikä jokaisessa kunnassa ole nuorisovaltuustoa. Nuorten edunvalvontaa ja äänen kuulumista on hoitanut valtakunnallisella tasolla Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto, jos kunnassa ei ole ollut omaa nuorisovaltuustoa. Liitto ei kuitenkaan voi olla perustamassa ja tukemassa jokaista yksittäistä kunnan nuorisovaltuustoa.

Nuorisovaltuuston perustamista kunnassa on hoitanut useassa kunnassa se taho, joka on nähnyt asian tärkeäksi. NÄKS:n tavoitteena on aina ollut nimen mukaisesti saada nuorten ääntä kuuluviin Keski-Suomessa, ja yksi toimivaksi nähty tapa on perustaa toimiva nuorisovaltuusto. Tätä olemme tavoitelleet jokaiseen Keski-Suomen kuntaan. Tätä tavoitetta lähtee jatkamaan ensimmäisenä maakunnallisen väliaikaishallinnon ajaksi valittava uusi maakunnallinen nuorisovaltuusto. Toimiva nuorisovaltuusto on edellytys nuorten edunvalvontaan ja yhteistyöhön päättäjien kanssa kuntatasolla. Se on loistava vaikuttamisen paikka nuorille. Kuitenkaan kaikkia ei kiinnosta osallistua päätöksentekoon nuorisovaltuuston muodossa, mutta myös näiden nuorten ideoiden ja mielipiteiden huomiointi on tärkeää. Tämä on selkeästi yksi tulevan maakunnallisen nuorisovaltuuston suurimmista haasteista.

Itseäni kiinnostaa myös uuden maakunnallisen nuorisovaltuuston toinen tärkeä tehtävä: kykenemmekö me jo aktiiviset ja osalliset nuoret välittämään kipinäämme eteenpäin muille nuorille ja saada kaikille tärkeitä osallisuuden kokemuksia jaettua? Tärkeintä on tarttua heti kiinni päätöksiin ja tuoda jokaisen nuoren ääntä päätöksentekoon! Olemme luomassa tulevaisuutta nuorille ja koko maakunnalle, joten työtä on tehtävänä.

Eemil Kautto
TET-harjoittelija
Keski-Suomen nuorisovaltuuston jäsen
Nuorten Ääni maakunnissa -hankkeen ohjausryhmän jäsen

Nuorten Ääni Keski-Suomessa -ryhmän edustajat Oula Hihnala ja Jere Huotari olivat Helsingissä LAPE Pre-seminaarin paneelikeskustelussa Nuorisovaltuustojen Liiton edustajien kanssa keskustelemassa omista näkemyksistään osallisuudesta.

 

Lue Nuorten ääni uudessa maakuntahallinnossa -hankkeen uuden työntekijän, projektikehittäjä Eeva Mäntylän mietteitä Helsingin reissusta:

Syksy on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Ensimmäiset työpäivät hankkeen parissa ovat sisältäneet mielenkiintoisia tapaamisia ja yhteistyökuvioiden luomista. Helsinki-turneella 20.-21.9. pariin päivään oli sovitettu useampi tilaisuus nuorten osallisuuden ja vaikuttamisen edistämiseksi osana uudistuvaa maakuntahallintoa. Mukana reissussa oli Nuorten Ääni Keski-Suomessa vaikuttajaryhmästä, eli tuttavallisemmin NÄKSistä Jere, Oula ja Eemil sekä Nuorten Keski-Suomen hallituksen ja hankkeen ohjausryhmän pj Maria Kaisa ja toiminnanjohtaja Eve.

Keskiviikkoiltapäivän LAPE Pre-seminaarissa käsiteltiin lasten ja nuorten osallisuutta monesta eri näkökulmasta ja ohjelmaan oli sisällytetty hienosti osallisuuden teoreettisen pohdinnan lisäksi monen eri toimijan käytännön toimintaa ja esimerkkejä lasten ja nuorten osallisuuden parista. Myös NÄKS:n nuoret pääsivät kertomaan omia näkemyksiään osallisuudesta ja siitä, miksi ovat itse lähteneet vaikuttamaan. Jere hienosti totesi, että on mukana, ”koska haluaa edistää muiden nuorten asioita ja toimia nuorten hyväks”. Tästä pääset tutustumaan seminaarin sisältöön.

Tapaamiset Kuntaliiton, Oikeusministeriön ja Valtiovarainministeriön kanssa poikivat hyviä avauksia yhteistyökuvioille. Pääsemme tuottamaan yhdessä Kuntaliiton ja Nuva ry:n kanssa virkamiehille ja päättäjille suunnattua osallisuusopasta. On tosi hienoa, että valtakunnan tasolla nuorten vaikuttaminen ja osallisuus nähdään sekä tunnistetaan laajasti tärkeänä ja oleellisena osana demokratiaa.

Keskeinen näkökulma hankkeessa on luoda nuorille yhdenvertaiset mahdollisuudet vaikuttaa.

Kävimmekin myös Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Vamlasissa tutustumassa toimintaan ja virittämässä yhteistyötä. Tästä on hyvä jatkaa!

Ja matka jatkui Tampereelle ja Poriin, jossa kehittäjäverkostot tapasivat. Oli kiva kuulla, että missä mennään Pirkanmaalla ja Satakunnassa! Tervetuloa mukaan kehittämään ja seurailemaan maakunnallisen nuorten vaikuttamisen ja nuorisovaltuustojen luomista esimerkiksi näiden sivujen kautta ja facebookissa!

Etelä-Savo, Kainuu, Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Satakunta pilotoivat nuorten äänen vahvistamista uudessa maakuntahallinnossa. Maakuntien liitot ovat sitoutuneet mukaan Nuorten Keski-Suomi ry:n koordinoimaan hankkeeseen, jossa haetaan välineitä nuorten monimuotoiseen vaikuttamiseen maakunnassa.

Osana hanketta luodaan maakunnalliset nuorisovaltuustot. Samalla edistetään myös nuorten vaikuttamista heille tärkeiden palveluiden kehittämiseen. Projektia rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö. – Etsimme yhdessä nuorten kanssa malleja siihen miten mahdollisimman monet ja myös erilaisista taustoista tulevat nuoret pääsevät osallistumaan. Vahvistamme maakunnan päättäjien ja nuorten vuoropuhelua niin että päättäjät ovat kartalla siitä, miten nuorilla menee ja mikä heille on tärkeää, kertoo Nuorten Keski-Suomi ry:n puheenjohtaja Maria Kaisa Aula.

Hankkeessa mukana olevissa Keski-Suomessa ja Kainuussa on jo useamman vuoden ajan toimineet nuorten vaikuttajaryhmät maakunnan liiton kanssa vuoropuhelussa, Kainuussa maamme ensimmäisenä maakuntahallituksen perustamana maakunnallisena nuorisovaltuustona. -Valmistaudumme perustamaan virallisen maakunnan nuorisovaltuuston 1.3.2019 alkaen eli samassa tahdissa varsinaisen maakuntavaltuuston kanssa. Näemme nuorten äänen vahvistamisen osaksi Keski-Suomen maakunnan tulevaa strategiaa, kertoo sote- ja maakuntauudistuksen projektipäällikkö Pirjo Peräaho Keski-Suomen liitosta.

Nuorisotutkimusverkoston nuorten osallisuuden tutkija Tomi Kiilakoski on asiantuntijana mukana kehittämistyössä. Hän korostaa osallistumisen monimuotoisuutta ja aikuisten asennemuutoksen merkitystä. – Uuden maakunnan päättäjiä on tärkeä valmentaa arvostamaan lasten ja nuorten mielipiteitä ja ottamaan ne huomioon päätöksenteossa. Väliaikaishallinnon virkamiehillä on tärkeä vastuu maakunnan strategian perusteiden luomisessa tältä osin, korostavaa tutkija.

Uuden maakunnan tehtäviin kuuluu esimerkiksi nuorille tärkeän kouluterveydenhuollon, perheiden palveluiden, joukkoliikenteen ja työllisyyspalveluiden vastuita. Maakunnan palvelut ovat tärkeitä myös pitkä-aikaissairaiden, vammaisten, maahanmuuttajalasten ja nuorten sekä rikoksia tehneiden nuorten kannalta. Yhteistyötä tehdään hankkeessa myös Pesäpuu ry:n koordinoiman lastensuojelun kokemusasiantuntija-toiminnan kanssa. Esimerkiksi vammaisten lasten ja nuorten ääni kuuluu nyt valitettavan huonosti heidän palveluidensa kehittäjille. Tätä tilannetta me haluamme parantaa, kertoo Jaana Tiiri Invalidiliiton nuorisoverkostosta.

Hankkeen tärkeä kumppani on STM:n ja OKM:n johtama Lasten ja perheiden palveluiden muutosohjelma (LAPE). LAPE:n maakunnalliset muutosagentit ovat nuorten osallistumisen kehittämistyössä mukana. Mukana on eri kuntien nuorisovaltuustojen, maakuntaliittojen, aluehallintovirastojen, nuorisotutkimus-verkoston, oppilaitosten, kuntien sekä järjestöjen edustajia. Nuorten Keski-Suomi ry pitää tärkeänä yhteistyötä Nuorisovaltuustojen liiton vastaavan hankkeen kanssa ja tavoitteena on että hankekauden lopulla kyetään vertailemaan eri kehittämishankkeiden tuloksia ja levittämään hyvin toimivia käytäntöjä koko Suomeen.

Nuorten Keski-Suomi ry on nuorten osallisuuden, toimijuuden ja vaikuttamisen sekä nuorten ja päättäjien välisen vuoropuhelun edistäjä. Yhdistys on muun muassa vastannut Nuorten ääni Keski-Suomessa –ryhmän sekä Jyväskylän kaupungin Lasten Parlamentin toiminnasta sekä tehnyt pitkään työtä oppilaskunta- ja nuorisovaltuustotoiminnan laadun parantamiseksi Keski-Suomessa.

 

Lisätietoja

Eeva-Liisa Tilkanen
toiminnanjohtaja
eeva-liisa.tilkanen@nuortenkeskisuomi.fi
p. 040 552 8070

Maria Kaisa Aula
puheenjohtaja
mariakaisa.aula@gmail.com
p. 050 530 9697

Etelä-Savo
Katja Saukkonen
katja.saukkonen@essote.fi
p. 044 351 6616

Kainuu
Paula Karppinen
paula.a.karppinen@kainuu.fi
p. 044 710 0867

Keski-Suomi
Hanna Hämäläinen
hanna.k.hamalainen@jkl.fi
p. 050 304 6670

Pirkanmaa
Titta Pelttari
titta.pelttari@pirkanmaa.fi
p. 044 422 2248

Satakunta
Mirja Antila
mirja.antila@pori.fi
p. 044 701 3797

1 2